Vastaranta
Kuuntele - Kohtaus 2: Jasmiini
Kuuntele - Kohtaus 5: Dysopsia
Kuuntele - Kohtaus 11: Tuulaalla
Vastaranta on radiofoninen ooppera tilalle, arjen äänille ja luonnolle.
Ääniraidan rakennusainekset ovat kaikki lähtöisin mittasuhteista: ajan mittasuhteista, käytetyn neljän soinnun mittasuhteista, heidän yhteispelien tajunnanvirroista. Yön ja päivän, talven ja kesän, vuosisadan ja ikuisuuden symmetrioista: – kylmä, halvaannuttava pakkanen, auringon aallot pyyhkäisevät maan yli. Sammaleen ääni, kolmenkymmenen kilometrin kaiku, ei kaikua. Oopperan soiva lopputulos on verrattavissa kuvaan, jossa kontrasteja lisäätään aina niin voimakkaiksi, että koko pinta on muuttunut vaaleaksi.
Äänimaiseman perusrakennusaine on tilan ominaisuudet, niiden rekonstruointi millimetrin tarkkuudella 1600-lukuun. Puinen huone jossa on kivilattia – puinen huone jossa on puinen lattia. Lehmuskujan kaiut, ummehtunut lampi, sisäinen pimeys. Mikrofoni, jonka kautta ohjataan kaikki tapahtuva kuuntelijan korviin, lentää kuin aave rauhattomasti ympäri tiloja. Koirat hermostuvat kun ihmiset ovat hermostuneita. Ihmiset hermostuvat kun he eivät puhuu mitään.
Hiidenmaalainen luonto on pidättyväinen – luonto on hidas, luonto ei ole musiikkia. Sen poesia on vasta yksittäisten muistojen yhteensulautumassa, ei hetken sointukuvassa. Lintujen kuukausia kestävä muutto, meren tauoton kohina. Muta, sade, elokuinen kylmä tuuli ja pappilan piha, syklonit Keski-Euroopasta – rasvainen toukokuun lämpöaalto, ja pappilan piha.
Sanat siitä soivat kauniisti, äänet siitä soivat rumasti. Sanat ovat kauniita, äänet rumia.
Vastaranta pyrkii olemaan äänellisesti soiva dokumentti, kaikesta vähiten tekemään taidetta ihmisten tekemisistä. Vastaranta ei ole musiikkia, Vastaranta on soiva ajanhetken tiivistetty ja kevyt massa.